perjantai 22. elokuuta 2014

Farkkulaukku


Farkkuläjä ei ole juurikaan pienentynyt vaikka niistä on tullut tehtyä yhtä jos toista. Ajattelin tehdä sellaisen keskikokoisen laukun jonne mahtuisi juomapullo ja sontsa. Mallin sain saksankielisestä tilkkulehdestä. Ja kun en ole lukenut sanaakaan saksaa niin työohjeista ei ollut mitään apua joten mallikuvalla mentiin.


Kassissa olevat suikaleet on leikattu farkun lahkeen käännöksistä. Näinä aikoina noi farkun lahkeet tuppaa oleen sen verran kapeita että oli melkoinen sommittelu saada riittävän pitkiä suikaleita ilman jatkoksia. Vuorena tietenkin aurinkoista keltaista jotta kassin pohjalla olevat kamat näkyvät. Vetoketjun vedin oli sen verran pieni että paskartelin siihen hilavitkuttimen. Nyt vetoketju on mukavampi avata.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti