perjantai 16. tammikuuta 2015

Kettukarkki tumput

Ystäväni mies totesi että vähäks olis hienot tollaset kettukarkki tumput, tekisitkö sellaiset ? No minähän tekemään ja käyttämään sukulaismiehiä hyväksi koittaen löytää sopivan kokoiset sijaiskädet. En ole tehnyt kuin yhdet miesten tumput tätä ennen. Koosta tuli just passeli ja miehestä tyytyväinen. Lankana oli Seitsemän Veljestä, puikot 3,5 ja malli itseltä.





keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uusi ulkoasu ja banneri

Nyt kun sain tyttäreni maalaaman ihkun taulun joululahjaksi niin halusin laittaa sen banneriin. Siinä on kaikki; kässäkissa ja hehkulamppu jossa hehkulanka. Näin pääsette tekin nauttimaan taulusta joka on niin mun näköinen.

               Blogin ulkoasu saa olla iloisen aurinkoinen aikaisemman ruohikko näkymän jälkeen.

Teon alla

Olen istunut sen verran paljon sohvan nurkassa että kroppa alkaa kääntymään jo mutkalle, siksi hain takaisin jo kertaalleen hylkäämäni nojatuolit. Tuolit ovat keltaiset ja eivät sovi pätkääkään nykyiseen olohuoneeseen joten aloin virkkaamaan toiseen tuoliin harmaata päällistä. Toinen on ollut jo jonkin aikaa pajalla jonne keltainen väritys sopii passelisti. Tuolissa on hyvä istua ja se tulee "uuteen" käsityönurkkaukseen olkkariin. Istuinosan ja selkänojan päällystän neliöruuduilla ja sivut virkkaan yksiväriseksi pylväillä. Aikomus on ottaa käsinojat irti ja laittaa ne kiinni uudestaan kun päällinen on valmis. Lankana on Seitsemän Veljestä ja koukku on 4.


perjantai 2. tammikuuta 2015

Vanhemmat ja isovanhemmat

Tein kuvansiirrolla kokeilun. Siirsin mieheni ja minun vanhempien sekä isovanhempiemme vihkikuvakopiot Art Mediumilla vanerille. Sitten liimasin joululahjaksi saamasta kankaasta kehykset kuville. Sen jälkeen kahvilla vanhennetut nuotit ja sitten kirjomani tekstitilkun. Viimeksi liimasin muut hilavitkuttimet. Mieheni isän vanhemmista ei lyötynyt säilynyttä vihkikuvaa. Työtä ei ole vielä saatu seinälle mutta muuten se on valmis. Kokeilu onnistui ihan ok ja saatiin huusholliin "kotikutoinen sukupuu".