torstai 29. toukokuuta 2014

Neulotut tilkut osa 2

Olen tässä neuloskellut erinäisiä tilkkuja villatakkia varten ja levittelin niitä lattialle jotta saisin vähän sovitella niitä yhteen. Sitten kutsui iltapala ja kun tulin sieltä jatkamaan kesken jäänyttä hommaa niin jätkä oli sillävälin alkanut säätää oman maun mukaista palojen sovittelua.


Käsityö kun käsityö niin Sulon on lykättävä tassunsa "soppaan" ja hämmennettävä sitä. Sulon suunnattomasta avusta huolimatta olen saanut yhdisteltyä melkein koko miehustan, ennään puuttuu tilkut hihoihin. Tässä vaiheessa sitä toivoisi olevansa kokoa 38 eikä 48, pääsis paljon pienemmällä tilkku määrällä. Mutta voiton puolella ollaan ja on näitä tilkkuja ihan mukava neuloa.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Älä piilota kauniita korviksia laatikkoon

Olen tehnyt itselleni ja muulle suvulle muutaman korvistaulun. Tässä ovat kaksi omistani.


Nämä kolme taulua lähtee tilaustyönä asiakkaille.



Tässä lähikuvaa virkkauksista.





 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Raastinrauta tuulikello

Paskartelin takapihalle tuulikellon kun näitä raastimia on alkanut siunaantua kaapiin täytteeksi. Pengoin puuhalaatikkoani ja kaikki muut hilavitkuttimet on sieltä löytyneitä. Ajaa asiansa, kilkattaa tuulessa.


Vilna

Olin viime viikonloppuna kokoustamassa Liettuassa Vilnassa entisten työ-/ay-kavereiden kanssa. Kaupunki oli siisti, vanha kaupunki ja sen rakennukset olivat viehättäviä. Matka oli oikein hauska, naurun remakkaa oli muillekin jakaa. Vilna yllätti juuri siisteydellään ja runsailla puistikoilla jossa ihmiset viettivät aikaansa, meno oli ihan kansainvälistä, ruoka ja juomat tosi edullisia.




Tykästyin kaiken maailman koristeisiin joita oli rakennuksiin tehty. Olisin voinut ottaa vaikka kuinka monta kuvaa niistä.



Neulotut ja maalatut graffitit ilahduttivat kulkijaa.






Kävin myös Vilnan kansanmurhan uhrien museo eli KGB:n vankilamuseossa. Kaikessa karuudessaan ja kauheudessaan se veti ihmisen hiljaiseksi. Kyllä ihminen on julma otus eikä ole tässä asiassa mitään oppinut virheistään eikä historian tapahtumista. Tänäkin päivänä kauheuksia tapahtuu pitkin maailmaa.

Tässä Vilnan hankinnat itselleni. Pellavapitsit olivat käsittämättömän halpoja.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kurrmau tossut

Tein äitilleni huopatossut. Homma lähti käyntiin sillä että levitin lattialle pohjahuovan. No, kässäkissa Sulo asetteli tietenkin itsensä ihanan lämpimälle ja lampaan hajuiselle villalle.


Ei muuta kun kissan häätöön ja leikkaamaa tossujen pohjaa ja kantta jotka ompelin yhteen.

Sitten esineulatusta huopalevystä päällinen ja pohja neulaten ja sitten katit tossujen kärkeen. Pohjassa on tassun jäljet josta en muistanut ottaa kuvaa. Tässä vaiheessa tossut ovat hermeettisen kokoiset.


Kehiin saippuaa ja kuumaa vettä ja ei kun vanuttaan. Lopputulos oli tämän näköinen.


Kamuni tuumasi että teit sitten hysky tossut. No, olkoon sitten hyskykatit.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Virkatut korvakorut

Korvikset on virkattu helmilangalla ja DMC virkkauslangalla, koukkuna 1.00 ja 1.25. Mallit on 100 virkattua lumihiutaletta ja 100 virkattua pitsikukkaa kirjoista. Pitsikukka kirjassa on ihania malleja. Lopuksi lakkasin ne puolihimmeällä kalustelakalla jotta pitävät ryhtinsä ja kestävät sadetta.



Nämä keltaiset härpäkkeet on samat kuin kietaisuhameessa.



Farkkuhame

Pöyhin taas sitä farkkupinoa ja löysin muutamat mustat farkut. Pilkoin ne ja ompelin sitten itselleni kietaisuhameen. Taskujen virkatut kuviot olen tehnyt Mary Oljen virkkausmallikirjasta ja 100 virkattua lumihiutaletta. Pitsit ja nauhat olen haalinut kokoon sieltä ja täältä. Olen tyytyväinen lopputulokseen.


Malliin hamosen sisällä en ole niinkään tyytyväinen ja ah kuinka paahteisen ruskeat sääret kuvissa vilkahtaakaan.